Molok blogi

Ajankohtaisia uutisia ja tapahtumia jätealalta ja kiertotaloudesta.

Sisustuksellinen piha on pihasuunnittelun kuuma trendi

Anne Huhtala

Sisustuksellinen_piha.jpg

Taloyhtiöiden ja julkisten pihojen tärkein ominaisuus on toimivuus, sillä samaa pihaa käyttävät kymmenet, jopa sadat perheet. Nykypihoista toivotaan toimivuuden lisäksi kauniita huoneenomaisia tiloja, joissa vietetään aikaa. Kaunis piha nostaa myös asuntojen arvoa. Hyvin hoidettu ja tyylikäs piha saa asunnon näyttämään houkuttelevammalta ja buustaa asuntokauppaa.

Taloyhtiöiden pienet pihat ovat kuitenkin usein haastavia. Pieniin tiloihin joudutaan mahduttamaan paljon ja silti kokonaisuuden tulisi olla esteettinen. Tämä vaatii toimintojen tarkkaa priorisointia. Luovuudelle on silti mahdollisuus!

Muodosta pihalle omat huoneet

Piharakentaminen on kallista. Sitä ei kannata tehdä muutamaksi vuodeksi. Ratkaisujen tulee olla kestäviä ja toimia kymmenenkin vuoden päästä. Pihan tarpeet muuttuvat iän myötä, se on otettava huomioon suunnittelussa.

Pihan pilkkominen eri “huoneisiin” piristää kokonaiskuvaa ja pitää pihan uudistuvana vuosien varrella. Viheralueiden muotoilulla saadaan muodostettu pihalle huoneenomaisia osioita. Grillipaikat ja leikkipaikat voidaan muotoilla ja kasveja käyttää luovasti pihan rajaukseen. Esimerkiksi hulevesiä voidaan muotoilla pieniksi lammikoiksi, puroiksi tai suihkulähteiksi ja saada siten rakennettua pihalle eri osioita.

LUE MYÖS: [Vieraskynä] Urbaanin pihan haasteet

Erota toiminnalliset kokonaisuudet omiksi osioiksi

Pihoissa tulee olla arjen toiminnallisuutta samalla tavalla kuin esimerkiksi pienissä kodeissa. Yksiössä sama huone toimii makuuhuoneena, keittiönä ja olohuoneena, myös piha tulisi suunnitella samalla logiikalla – mitkä pihan “huoneet” toimivat vierekkäin ja mitkä eivät.

Toisaalta, luovalla suunnittelulla saadaan kaikista pihan toiminnoista myös luonnollisia kohtaamispaikkoja asukkaille. Kun esimerkiksi jäteastiat ovat siistejä ja visuaalisesti kauniita, voi niidenkin läheisyyteen suunnitella yhteisöllisiä istuskelualueita. Oikeilla valinnoilla pihan huoneet toimivat yhdessäkin. Luova pihasuunnittelu onkin juuri sitä, että esimerkiksi jätehuolto sijoittuu ympäristöön sopivasti ja toimii osana pihan kokonaismuotokieltä.

LUE MYÖS: Tulevaisuuden ekopiha on houkutteleva viherkeidas

Kasvata kasveilla huoneille seinät

Piristävät yllätykset niin asuntojen sisustuksessa, kuin pihasuunnittelussakin ovat tervetulleita, kunhan kokonaisuus pysyy sopuisana. Huonemainen ajattelu sopiikin tähän erinomaisesti.

Yksi tapa erottaa pihan huoneita on jakaa niitä luovilla seinillä. Seininä voi käyttää esimerkiksi pensasaitoja, istutusryhmiä tai puita. Aina kuitenkaan ei ole mahdollisuutta tai tilaa näyttäville puille. Tällöin tilaa voidaan jakaa vaikkapa koripajuilla. Ne ovat taipuisia ja notkeita. Paju kasvattaa oksansa valoa kohti pystysuoraan ylöspäin, ja lehvästö muodostaa varjoisan holvin. Pensasaita on kaunis, näkösuojaa tarjoava seinä. Tämän kaltaisen kolmiuloitteinen piha onkin melkoinen karkki silmille ja mielelle!

Huonemaisella pihasuunnittelulla saadaan myös luotua yhtenevä tarina tontin, rakennuksen, pihan ja ympäristön välille. Tämä, jos mikä on urbaania piharakentamista.

Tämä kirjoitus on koostettu Urbaanin piharakentamisen trendiraporttiin osallistuneiden asiantuntijoiden vastauksista. Haluatko lisää vinkkejä tulevaisuuden urbaanista piharakentamisesta? Lataa koko raportti ja tutustu tulevaisuuden pihojen suuntauksiin!

Urbaanin piharakentamisen trendiraportti

Anne Huhtala

Kirjoittaja Anne Huhtala

Anne on Molok Oy:n markkinointiassistentti.

Opas taloyhtiöiden jätehuollon suunnitteluun

Uusimmat kirjoitukset

Tilaa kirjoitukset sähköpostiisi